D-Link juhlistaa tänään langattomien verkkoyhteyksien 25-vuotista taivalta ja niiden suurta vaikutusta niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin. 25 vuotta sitten Yhdysvaltain telehallintovirasto päätti sallia matalien radiotaajuuksien hyödyntämisen viestinnässä ilman erityistä lisenssiä. Päätöksen myötä perustettiin 802.11-komitea, joka kehitti langattomia teknologioita muun muassa internetin käyttöön. Yhdysvaltojen lainsäädännön muutokset rohkaisivat muitakin valtioita muokkaamaan lainsäädäntöään samansuuntaisiksi, minkä ansiosta langattomat ratkaisut ovat kehittyneet vuosien saatossa nykyiselle tasolleen.
Langattomat verkkoyhteydet ovat tuoneet yrityselämään vapauden tehdä töitä käytännössä missä tahansa. Työn ääreen pääsee lentokentillä, junissa sekä kaikkialla yrityksen toimitiloissa. Langattomat verkkoyhteydet ovat edistäneet myös kotitalouksien digitalisoitumista, sillä useat viihdelaitteet ovat nykyään yhteydessä tietoverkkoon langattomasti.
- Useat ihmiset eivät voisi enää kuvitellakaan elävänsä ilman langatonta nettiyhteyttä. Siitä on tullut niin keskeinen osa heidän elämäänsä, sanoo Mats Brager, D-Linkin Pohjois-Euroopan toimitusjohtaja.
- Viime vuosina älypuhelimien ja kämmenpelikoneiden hyvä menekki kuluttajamarkkinoilla on tukenut langattomien verkkoyhteyksien menestystä. Sekä julkiset että yksityiset langattomat verkot tarjoavat paremman verkkokokemuksen kuin 3G ja muut mobiiliteknologiat. Langattomien verkkoyhteyksien historia on mielenkiintoinen ja tulevaisuus näyttää vieläkin jännittävämmältä, Brager jatkaa.
D-Link jatkaa langattomien verkkotuotteiden kehityksen kärjessä. D-Link on markkinajohtaja 802.11n-standardia (Wireless N) tukevien laitteiden toimituksissa. Yhtiö esitteli ensimmäisen Wireless N -tuotteensa DIR-635:n jo vuonna 2006, kolme vuotta ennen 802.11n-standardin virallista vahvistamista syyskuussa 2009. Wireless N on ensimmäinen langaton verkkoteknologia, jonka suorituskyky riittää kilpailemaan kaapeliratkaisujen kanssa.
D-Link aikoo pysyä langattoman verkkoteknologian johtavana osaajana kuljettaessa kohti gigabittiluokan tiedonsiirtonopeuksia seuraavien viiden vuoden aikana. Tulevaisuuden teknologia mahdollistaa vielä toistaiseksi vain kaapelien avulla saavutettavien tiedonsiirtonopeuksien hyödyntämisen langattomasti.
- Sekä teräväpiirtoista multimediasisältöä häiriöttömästi haluavat kuluttajat että kehittyneitä pilvilaskenta- ja VoIP-ratkaisuja haluavat yritykset hyötyvät selkeästi langattoman verkkoteknologian tulevaisuuden mahdollisuuksista. Wireless N on merkittävä askel eteenpäin, sillä se tuo käyttöön viisinkertaisen suorituskyvyn aiempiin langattomiin standardeihin verrattuna, Mats Brager sanoo.
Viime vuonna D-Link toimitti yli 12 miljoonaa langatonta tuotetta. Gartner on todennut D-Linkin olleen maailman johtava Wireless LAN -tukiasemien toimittaja suurille yrityksille vuonna 2009.
Merkittäviä hetkiä langattoman internetin historiassa:
• 1985 – Yhdysvaltain telehallintovirasto julkaisi päätöksen, joka vapautti matalat radiotaajuudet lisenssittömään viestintäkäyttöön
• 1990 – Kansainvälinen elektroniikkajärjestö Institute of Electrical and Electronics Engineers (IEEE) perusti komitean kehittämään 802.11–standardia
• 1997 – IEEE julkaisi 802.11-standardin langattomille lähiverkoille
• 1999 – IEEE vahvisti 802.11b-standardin, joka tuki maksimissaan 11 megabitin tiedonsiirtonopeuksia
• 1999 – Termi ”Wi-Fi” yleistyi kaupallisessa käytössä. Termin loi brändilanseerauksista tunnettu Interbrand. Wi-Fi on sanaleikki äänentoistopuolelta tutulla termillä Hi-Fi (High Fidelity)
• 2003 – 54 megabitin kaistanleveyttä tukeva 802.11g-standardi esiteltiin
• 11. syyskuuta 2009 – IEEE vahvisti jopa 300 megabitin tiedonsiirtonopeutta tukevan 802.11n-standardin
Lisätietoja:
Hélène Rönnmark, D-Linkin Pohjoismaiden markkinointipäällikkö
p. +46(0)70 772 22 02
helene.ronnmark (at) dlink.se
tai
Sari Sandrini
Viestintätoimisto Conexio Oy
p. 045 130 8390
d-link (at) conexio.fi
D-Link
D-Link on johtava yritysten ja kuluttajien verkkolaitteiden sekä ip-pohjaisten valvontakameroiden valmistaja. D-Link on myös vihreän verkkoteknologian tunnustettu edelläkävijä, joka toi ensimmäisenä markkinoille energiaa säästäviä verkkotuotteita. Yhtiön tavoitteena on nostaa energiaa säästävien verkkotuotteiden osuus koko tuotannosta 80 prosenttiin vuoteen 2012 mennessä. Lisätietoja vihreästä teknologiasta löytyy osoitteesta www.dlinkgreen.com/fi. D-Link perustettiin vuonna 1986, ja yhtiön liikevaihto vuonna 2008 oli yli miljardi dollaria. Pohjoismaissa D-Link on toiminut vuodesta 1995 lähtien ja työllistää nykyään 60 henkilöä Tukholmassa, Oslossa, Kööpenhaminassa, Helsingissä ja Haaparannassa.