Tuotteen pikahaku

:

 

Virstanpylväitä

Maaliskuu 1986: Yhtiö perustettiin

Kesäkuu 1987: Ensimmäinen D-Link-verkkosovitin julkistettiin.

Toukokuu 1988: Uuteen pääkonttoriin Hsin-chun tiedepuistossa, Taiwanissa, investoitiin 1,2 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Syyskuu 1990: Ensimmäinen D-Link-keskitin julkistettiin.

Marraskuu 1992: Ensimmäiset sivukonttorit Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin perustettiin.

Kesäkuu 1994: D-Link sai ISO 9001 -sertifikaatin.

Lokakuu 1994: D-Linkistä tuli ensimmäinen Taiwanin pörssiin listattu verkkoyhtiö.

Elokuu 1995: D-Link liittyi Fast Ethernet Alliance -ryhmittymään.

Syyskuu 1995: D-Linkin Euroopan pääkonttori avattiin Lontoossa.

Syyskuu 1995: Electronic Business Asia -lehti listasi D-Linkin Aasian 200 elektroniikan alan kärkiyrityksen joukkoon kuuluvaksi.

Huhtikuu 1997: Suuren tuotantolaitoksen rakennustyöt Etelä-Kiinassa aloitettiin.

Toukokuu 1998: Dataquest arvioi D-Linkin maailman suurimmaksi ei-hallittavien keskitinten valmistajaksi vuonna 1997.

Lokakuu 1998: D-Link sai ISO 14001 -sertifikaatin.

Marraskuu 1998: US Forbes Magazine -lehti listasi D-Linkin 300 kärkiyrityksen joukkoon kuuluvaksi.

Huhtikuu 1999: NetworkWorld -lehti listasi D-Linkin maailman 10 tuottavimman verkkoyrityksen joukkoon kuuluvaksi.

Kesäkuu 1999: Etelä-Amerikan sivukonttori perustettiin Chileen.

Helmikuu 2000: D-Link yhteisyritykseen China's Legend Computerin kanssa; uudeksi nimeksi Legend Networks Inc.

 

Maaliskuu 2000: perustetaan tutkimus- ja kehitysyksikkö Intiaan; allekirjoitetaan OEM-sopimus Marconin kanssa.

 

Syyskuu 2000: D-Linkin pääkonttori siirtyy Hsin-chu Science-based Industrial Parkiin Taiwaniin.

 

Joulukuu 2000: D-Link aloittaa Digital Home -tuotteiden massatoimitukset.

 

Maaliskuu 2001: D-Link aloittaa IP-puheluyhdyskäytävien, ADSL- ja kaapelimodeemien massatoimitukset; laskee onnistuneesti liikkeelle 40 miljoonan dollarin joukkovelkakirjalainan.

 

Syyskuu–marraskuu 2001: D-Link aloittaa strategisen allianssiyhteistyön 2Wire™:n ja Symbol™ Technologiesin kanssa.

 

Joulukuu 2001: Laskee ensimmäisenä markkinoille langattomat IEEE 802.11a 5 GHz -lähiverkkotuotteet.

 

Tammikuu 2002: Uusi tuotantolaitos avataan Shanghaissa; Kiinan tutkimus- ja kehityskeskukseen investoidaan 1,4 miljardia dollaria.

 

Joulukuu 2002: D-Linkin markkinaosuus kasvaa maailmanlaajuisesti nopeimmin kodin ja pienyritysten langattomien verkkojen kohdalla.

 

Tammikuu 2003: D-Link esittelee ensimmäiset kohtuuhintaiset VideoPhones-massamarkkinatuotteet.

 

Touko–heinäkuu 2003: i2eye™ IP VideoPhones saa huippuarviot alan kolmessa johtavassa lehdessä.

 

Elokuu 2003: Network World Fusion Magazine asettaa D-Linkin kolmanneksi Gigabit-lähiverkkokytkinten USA:n markkinoilla, Ciscon® ja 3Comin® jälkeen.

 

Tammikuu 2004: D-Linkin Hsin-chun tutkimus- ja kehitysosastosta sekä tuotanto-osastosta muodostetaan erillinen yhtiö, Alpha Network. AOL® ja D-Link ryhtyvät tarjoamaan Digital Home -viihdetuotteita.

 

Toukokuu 2004: D-Link saavuttaa verkkotuotteiden maailmanmarkkinoiden ykkössijan: se toimittaa kaksi kertaa niin paljon tuotteita kuin lähin kilpailija.

 

Heinäkuu 2004: ABC Newsin mukaan D-Link on "WiFi-tuotteiden markkinajohtaja, jota kannattaa seurata".

 

Syyskuu 2004: D-Link lähtee IP-puhelinten kuluttajamarkkinoille omien Internet-puhelinsovitintensa massatoimituksilla.

 

Lokakuu 2004: D-Link esittelee Microsoft Windows Connect Now -tuotteensa.

 

Joulukuu 2004: Ensimmäinen Gigabit-pelireititin esitellään. Se on voittava yli 25 palkintoa.

 

Maaliskuu 2005: D-Link ryhtyy yhteistyöhön Trapezen™ kanssa ja laskee markkinoille ensimmäiset täysin Trapeze Networks Open Access Point Initiative -yhteensopivat tukiasemat.

 

Kesäkuu 2005: Uusien NetDefend™-palomuurien julkistus, mukana uusia tietoturvastandardeja Euroopan markkinoille.

 

Syyskuu 2005: D-Link Europe palkitaan EISA Award -palkinnolla: "European Network Player of the Year 2005-2006" Multimedia-sarjassa (tuote DSM-320RD).

 

Lokakuu 2005: D-Link pääkonttori siirtyy Nei-Huhun, Taipeihin.

 

Tammikuu 2006: D-Linkin SECURESPOT™ Internet Security Device voittaa CNETin™ Best of Show -palkinnon CES-tapahtumassa. D-Link Europe julkistaa HorstBox VoIP IAD:n; se on maailman ensimmäinen IAD, joka tukee täysin PBX:ää ja helppokäyttöisiä VoIP-tekniikoita.

 

Toukokuu 2006: D-Link julkistaa langattoman Wireless Mobile Router -reitittimen. D-Linkin iSCSI SAN -tuote voittaa Interop 2006 -tapahtuman parhaan tuotteen palkinnon.

 

Kesäkuu 2006: D-Link on rakentanut verkkoja ihmisille 20 vuotta: "Building Networks for People".

 

Syyskuu 2006: D-Link laskee myyntiin yhtenä ensimmäisistä draft 802.11n -standardiin perustuvia tuotteita.

 

Maaliskuu 2007: D-Link julkistaa tehokkaimman kotikäyttöön tarkoitetun yhdyskäytävälaitteen, DIR-655 Wireless N Gigabit -reitittimen.

 

Kesäkuu 2007: D-Link laajentaa UTM-markkinoille ja laajentaa NetDefend™ -tietoturvaa tarjoamalla kaksi uutta SMB UTM -palomuuria: DFL-260 ja DFL-860.

 

Bookmark and Share